Minimotocross -radalla pääsee harjoittelemaan tiukkojakin mutkia ja pieniä hyppyreitä. On ihan itsestä kiinni millä vauhdilla radalla ajelee. Itse aloitin ykkösvaihteella ihan rauhallisesti tutustuen rataan ja hiomalla tekniikoita. Muutaman kerran käytiin radan ulkopuolellakin, mutta pyörä ylös vaan ja jatkamaan. Kaatumisia tulee jatkossakin, joten niihin täytyy tottua ja osata nostaa itse pyörä ylös. Äitini kyllä muutaman kerran kiljahti katsomossa ja juoksi hiekka pöllyten luokseni, kun lensin tangon yli metsään. Oli kuulemma vain valkoiset saappaan pohjat vilahtaneet ja pieni koivun runko heilahtanut. Sillä kertaa oli ihan kiva, että äiti keräili minut ja pyöräni sieltä puskasta😀 Vähän pyörän ohjaus muuttui, mutta ystävällinen herra lastensa kanssa auttoi pyörän taas kuntoon. Itselleni ei käynyt kuinkaan. Kiitos hyvien varusteiden ja toki vielä rauhallisen vauhdin.
Isäni Tero valmentaa minua. Hänellä on itsellään lähes 20 vuoden kokemus motocrosspyörällä ajamisesta, sekä muutamista kilpailuistakin. Isältäni olen saanut parhaat vinkit oikeista ajoasennoista, erilaisilla alustoilla ajamisesta ja pyörän huollosta. Hyvin olen kuulemma edistynyt sanovat myös muutkin radalla kävijät. Tämä on kyllä mukava laji!
Crossiharrastusta on ollut suvussamme pitkään. Isoisäni Olavi Vainio aloitti ajamaan enduroa 1965. Upean 30 vuoden aikana, Olli voitti neljä henkilökohtaista Suomen mestaruutta ja mitaleja tuli niin joukkuekisoista kuin Päijänteen ympäriajoista. Olli on kiertänyt aikoinaan pitkin ja poikin Eurooppaa kisailemassa. Hänelle on myönnetty Mestariajajan ansiomerkki. Vau!
Myös siskoni Veera on kokeillut ajamista. Opastan häntä kuvassa 2.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti